uunijuurekset
Maria Kesänen

Maria Kesänen

Hunajaiset uunijuurekset joulupöytään

Hunajaiset uunijuurekset ovat ihanan helpot valmistaa ja ovat aivan ehdotonta talviruokien kärkeä. Ruoka käy yhtä hyvin arkeen kuin joulumakujen kaveriksi juhlapöytään.

hunajaiset uunijuurekset
Hunajaiset uunijuurekset ovat maukas lisä joulupöytään.

Uunijuurekset voi esivalmistella hyvissä ajoin. Ja mikä parasta, tänne voi sujauttaa myös jo hieman nahistuneita juureksia, sillä uunissa paahtaminen jalostaa niiden makua ja olemusta. Upeimman värisuoran saa itse viljelemällä, mutta myös kaupan vihannestiskeiltä on alkanut löytyä vähän erikoisempia lajikkeita.

värikkäät juurekset
Kauneimman kasvisvärisuoran saa itse viljelemällä.

Pieni hunajalisä antaa uunijuureksille jouluruoille tyypillistä makeutta. Makumaailma viimeistellään tuoreilla yrteillä. Klassinen rosmariini tai maukas timjami sopivat hyvin antamaan makua juurespedille. Hunajaiset uunijuurekset ovat täydellinen lisuke, joilla ruokkii edullisesti isommankin porukan. Uunijuurekset käyvät ateriaksi myös sellaisenaan, kun kyytipoikana tarjoaa pähkinöillä aatelisoitua salaattia ja rapeakuorista leipää.

kasvisruokaa joulupöytään
Vahva rosmariini ryyditää uunijuuresten makua.

Peruna, punajuuri ja porkkana kuuluvat moneen joulunajan herkkuun kuten rosolliin. Uunijuureksiin voi lisätä raaka-aineita omien mieltymysten ja puutarhan tai kaupan antimien mukaan. Tässä uuniin sujahti edellisten lisäksi myös maa-artisokkaa ja sipulia. Mausteiksi riittävät yrtit, oliiviöljy, suola ja mustapippuri. Lisäpotkua saa, kun korvaa tavallisen oliiviöljyn chili- tai valkosipuliöljyllä. Viimeistele annos tuoreilla yrteillä ja laadukkaalla sormisuolalla.

helpot uunijuurekset
Värikkäät uunijuurekset ovat mitä parhaita talvi- ja silmänruokaa.

HUNAJAISET UUNIJUUREKSET

perunoita

porkkanoita

punajuuria

maa-artisokkaa

sipulia

loraus hunajaa

loraus hyvää oliiviöljyä

tuoretta rosmariinia tai timjamia (säästä muutama oksa myös koristeluun)

hyppysellinen sormisuolaa

pari rouhaisua mustapippuria

  1. Pese ja tarvittaessa kuori juurekset. Viipaloi tai lohko ne suurin piirtein yhtä paksuiksi paloiksi.
  2. Laita pilkotut kasvikset isoon kulhoon ja lisää loraus oliiviöljyä sekä hunajaa. Kääntele tasaisesti kasvisten joukkoon.
  3. Kaada kasvikset uunivuokaan tai leivinpaperilla peitetylle uunipellille.
  4. Riivi päälle tuoreita yrttejä, ripottele sormisuolaa ja rouhi mustapippuria.
  5. Kypsennä uunijuureksia 200 asteessa uunin keskitasolla noin 40 minuuttia. Kääntele juureksia muutaman kerran uunilastalla kypsynnyksen aikana.
  6. Viimeistele uunijuurekset tuoreilla yrteillä ja tarvittaessa vielä hyppysellisellä sormisuolaa.

Kirjoittaja:

Saatat olla myös kiinnostunut seuraavista:

Jaa tämä artikkeli:

Share on facebook
Share on google
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on print
Share on email