Koristelhevä

Joulupuu vai metsäkuusi? | Podcast #18

Vinkki: Mobiililaitteessa paina soittimen Listen in browser nappia kuunnellaksesi podcastin suoraan siirtymättä Soundcloudiin.

Suomalaiset rakastavat metsäkuusia. Monelle joulukuusi tarkoittaa automaatisesti metsäkuusta. Siksi mielessä ei välttämättä käy se, että joulupuu voi olla mikä hyvänsä havupuu. Tarjolla on joka vuosi enemmän valikoimaa. Lajeja, värejä ja kokoja on monenlaisia. Kuuntele Katin ja Johannan podcast aiheesta.

pihtakuusi_okakuusi_joulu_versoileva
Kuvan muhkea kuusi on pihtakuusi. Tai miten olisi pieni sinertävä pöytäkuusi? Okakuusi on juuri sellainen.

Mitä kaikkea on tarjolla?

Kuusia voi ostaa suoraan taimistoilta, joiden valikoima vaihtelee kasvattajan mukaan. Myös ketjuliikkeissä ja toreilla tarjonta on monipuolistunut. Suuriksi joulukuusiksi on tarjolla perinteinen metsäkuusi, serbiankuusi ja pihtakuusi. Muhkein näistä on pihta, jolla on ihanan pehmoiset neulaset ja leveä kasvutapa.

Kuusi voi olla myös pieni. Pitkäikäisin on ruukkuun istutettu taimi. Mikään ei estä kaatamasta pikkukuusta omasta metsästä. Sellainenkin säilyy hyvänä useamman viikon. Pöytäkuusiksi on tarjolla eniten kartiovalkokuusta. Sen lisäksi voit hyvällä tuurilla löytää esimerkiksi sinertävän harmaan okakuusen. Sypressit näyttävät myös pikkukuusilta ja ovat edullisia.

pöytäkuusi_versoileva
Okakuusi sopii erityisen hyvin vaaleaan punasaviruukkuun. Kuusi voi parhaiten viileässä.
Kartiovalkokuusi istutetaan ruukkuun ja sitä pitää muistaa kastella. Koristele sisäänkäynti tai kasvihuone pikkukuusella.

Miltä metsäkuusen kuuluu näyttää?

Perinteinen joulukuusi jakaa myös mielipiteitä. Toiselle kelpaa vain villinä metsässä kasvanut yksilö, kun toinen haluaa viljellyn version. Jälkimmäinen on näistä tuuheampi, koska kuusia leikataan säännöllisesti kasvun aikana, mikä tuuheuttaa kuusta ja tekee siitä kauniin muotoisen.

Jos kaipaa perinteistä kuusenhakutunnelmaa, on tarjolla hyvin edullinen vaihtoehto. Suomen valtion sekakäyttömetsistä voi hakea kuusen hintaan 5,09€. Metsähallituksen sivuilta löytyy joulukuusilupa ja siellä on ohjeet kuusen hankintaan. Tästä linkistä pääset tarkemmin lukemaan Metsähallituklsen joulukuusiluvasta.

metsäkuusi_versoileva

Koristele pihapuu

Suomalaiset rakastavat tuijia. Maltillisen kokoiset tuijat ovat myös siitä kivoja, että ne ovat ekologinen vaihtoehto pihakuuselle. Tuija kasvaa joka vuosi paikallaan ja tarvitsee ylleen vain jouluvalot. Mikään ei estä koristelemasta myös suurempia tuijia jos tikkaiden koko riittää.

Oma joulupuu kannattaa ottaa huomioon jo istutusvaiheessa, kun valitset tuijalle paikan. Istuta se sisääntuloon tai näköetäisyydelle keittiön tai olohuoneen ikkunan eteen. Näin tuijan joulutunnelmasta voi nauttia mahdollisimman paljon ja myös sisältä käsin. Tuija kasvaa parhaiten hieman happamassa maassa. Ensi keväänä GreenCare tuo markkinoille Tuijamullan, joka tokaa hyvän kasvuunlähdön.

Pihalla olevan tuijan voi koristella jouluvaloin

Kommentoi

Tutustu myös:

Jaa tämä artikkeli

Share on facebook
Share on google
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on print
Share on email