Koristelhevä

Keittiöpuutarha – askel kohti omavaraisuutta | Podcast #76

Vinkki: Mobiililaitteessa paina soittimen Listen in browser nappia kuunnellaksesi podcastin suoraan siirtymättä Soundcloudiin.

keittiöpuutarha-versoileva

Keittiöpuutarha tai kasvimaa on monelle se tärkein askel kohti omavaraisuutta. Kasvatat sitten lavoissa tai maantasalla, mahtuu kasvimaalle monipuolinen kattaus vihanneksia, juureksia ja yrttejä. Näistä moni on tuorekäytön lisäksi helppo säilöä.

keittiöpuutarha-versoileva
Kasvimaa voi olla koristeellinen ja kaunis. Ryhmittele ja rajaa penkit, tee sorakäytävät ja käytä koristeellisia köynnöstukia.

Kohti omavaraisuutta – kartoita, suunnittele, laske ja toteuta

Mitä tavoitteellisempaa sadon kasvatus hyötykäyttöön on, sitä tärkeämmässä roolissa on suunnittelu. Kartoita oman ruokakuntasi tarpeet, toiveet ja määrät. Jos kotona kuluu paljon perunaa ja sipulia, voi niille antaa huoletta tilaa vaikka puolet kasvimaasta. Jos tavoitteena on herkutella kesän ajan tuoreella ruoalla, voi tilaa käyttää myös uusien ja vieraampien vihannesten viljelyyn. Tärkeintä on tehdä harkittuja päätöksiä.

Etsi pihalta paras paikka keittiöpuutarhalle mieluiten aurinkoiselta ja suojaisalta paikalta. Laske käytössä oleva pinta-ala ja aloita suunnittelu. Suunnitelman avulla on helpompi havainnollistaa itselle, miten paljon tilaa on millekin vihannekselle. Kasvupaikkoja suunnitellessa on hyvä ottaa huomioon myös kiertoviljely. Sen avulla maaperä ei köyhdy niin helposti ja kasvitaudit pesiydy maahan.

Mitä kasvatetaan?

Opettele keittiöpuutarhan kasvit. Osa niistä on helpompia kuin toiset. Olennainen tieto on myös se, miten paljon kasvi tuottaa satoa. Juurekset tekevät yhden, toisin kuin kesäkurpitsa, joka pukkaa useita satoa kylmän tuloon saakka. Hyödynnä kausi varhaisesta kesästä pitkälle syystalveen. Kylmää kestävät esimerkiksi monet kaalikasvit, mustajuuri, mizuna ja maa-artisokka.

Hyödynnä tila tehokkaasti ja kasvata vihanneksia lomittain. Hitaiden vihannesten ja juuresten väleihin istuetaan nopeita kasveja kuten retiisejä ja pinaattia. Lue lisää Succession planting-menetelmästä täältä. Tee myös uusintakylvöjä nopeille kasveille, kuten retiisille, pinaatille ja salaateille.

Alla vinkkejä vinkkejä helpoista, keskivaikeista ja vaativammista vihanneksista. Lähde Keittiöpuutarha – Siemenestä lautaselle (Jukarainen, Kesänen, Sumari).

HelpotKeskivaikeatVaikeat
avomaankurkkuchilikardoni
hernekasvihuonekurkkukukkakaali
lehtimangoldikurpitsalatva-artisokka
maa-artisokkalehtikaalimeloni
persiljanaurismunakoiso
perunapalsternakkaparsakaali
pinaattipaprikapurjo
punajuuripavut
raparperiporkkana
retiisisalaattifenkoli
ruohosipuliselleri
salaattitomaatti
sipulivalkosipuli

Vuoroviljelyä tehdään kasvimaalla kasvitautien ja tuholaisten torjunnan vuoksi. Kiertoviljelyllä on myös iso merkitys kasvien ravinteiden saannin kannalta. Kierrätys pitää kasvualustan paremmassa kunnosa. Vuoroviljely toteutetaan niin, että samaa kasvia ei kasvateta joka vuosi samalla paikalla. Viljelykierto kestää tyypillisesti 3–5 vuotta.

Huomioi myös nämä keittiöpuutarhassa

  • Paranna pienilmastoa rakentamalla ja istutamalla tuulensuojia. Pergolat, ritilät ja kasvutuet lisäävät lämpöä.
  • Tee kasvulavoihin tuet harsoille, joiden avulla voit tehdä lämpöpyydyksen lavan päälle. Harso nostaa paikallista lämpötilaa jopa parin asteen verran.
  • Istuta matalia ja korkeita kasviaidanteita. Kokeile esimerkiksi iisoppia ja auringonkukkia.
  • Tee keittiöpuutarhan käytävistä kyllin leveitä. Käytävällä on hyvä mahtua kulkemaan kottikärryjen kanssa.
  • Laita keittiöpuutarhaan vedenkeräysastioita ja huolehdi siitä, että puutarhaletku yltää kasvimaalle saakka. Vettä kuluu kesässä paljon.
  • Rakenna komposti keittiöpuutarhan yhteyteen. Se helpottaa hoitoa ja keittiöpuutarha pysyy siistinä.
  • Ruukutuspöydästä on aina iloa keittiöpuutarhassa. Sen ääressä voi tehdä hommia ja hyllyillä säilöä tavaroita. Järjestä paikka myös keittiöpuutarhan työkaluille, kuten talikolle, pistolapiolle, kiviharalle, ämpärille, pikkulapiolle ja haralle.

Kommentoi

Tutustu myös:

Jaa tämä artikkeli

Share on facebook
Share on google
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on print
Share on email