Maria Kesänen

Maria Kesänen

Mustikka-banaanileipä, gluteeniton ja maidoton

Mustikka-banaanileipä on täydellinen herkku viikonlopun aamupalapöytään. Se on mehevä, ei liian makea ja leivonnaisesta riittää useammalle syöjälle. Ja mikä parasta, banaanileivän uumeniin on helppo piilottaa niin mustuneet banaanit kuin mustikoita, pähkinöitä, kuivattuja viikunoita tai vaikkapa suklaahippuja.

gluteeniton mustikka-banaanileipa

Banaanileipä on amerikkalainen klassikko ja siksi onkin ymmärrettävää, että myös tällä leivonnaisella on ikioma merkkipäivä. Banana Bread Day on vuosittain 23. päivä helmikuuta.

Banaanileipä on nimestään huolimatta kahvikakkumainen leivonnainen. ”Leipä”-nimitys viitannee leivonnaisen pitkänomaiseen ulkonäköön. Myös ensimmäisellä maailmansodalla on tekemistä asian kanssa. Havaiji kärsi banaanien ylijäämästä, kun aluksia ei sota-aikaan riittänyt banaanien vientiin. Ruokahävikkiä minimoidakseen paikalliset leipomot alkoivat käyttää banaania leipien yhtenä raaka-aineena.

leivonta-leivinpaperin asettaminen
Vinkki! Leivinpaperi asettuu vuokaan kätevästi, kun ruttaat sen ensin pieneksi palloksi ja oiot sitten sileäksi.

Mustikka-banaanileipä yhdistää mehevän ja maistuvan makuparin. Ripaus kanelia ja inkivääriä sinetöi liiton. Leivonnainen on hyvää sellaisenaan, mutta saa uutta särmää esimerkiksi maustamattoman tuorejuuston tai vuohenjuuston kanssa nautittuna. Tosiherkuttelija sipaisee päälle pähkinäsuklaalevitettä!

gluteeniton ja maidoton mustikka-banaanileipa
Mustikka mehevöittää banaanileipää entisestään.
mustikka-banaanileipä gluteeniton resepti

Resepti: Mustikka-banaanilepä

gluteeniton, maidoton

Raaka-aineet:

2 kpl ylikypsiä banaaneja
1 dl maustamatonta, maidotonta jogurttia (kaura/soijavalmiste)
1 dl juoksevaa maidotonta margariinia
1 dl fariinisokeria
1/2 dl sokeria
2 kananmunaa
1 dl mustikoita
3 dl gluteenitonta jauhoseosta
1 tl ruokasoodaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
ripaus suolaa

Valmistusohje:

  • Kuori ja soseuta banaanit haarukalla. Lisää joukkoon maustamaton jogurtti.
  • Vatkaa rasva ja sokerit sekaisin. Lisää kananmunat yksitellen vatkaten. Lisää taikinan joukkoon banaani-jogurttiseos.
  • Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää varovasti sekoittaen taikinaan.
  • Nostele mustikat taikinan joukkoon varovasti sekoittaen.
  • Vuoraa pitkänmallinen leipävuoka leivinpaperilla. Kumoa taikina vuokaan ja levitä tasaiseksi.
  • Paista mustikka-banaanileipää 175 asteessa uunin keskiosassa noin 50 minuuttia. Voit testata leivonnaisen kypsyyttä hammastikulla.
Vinkki: Voit käyttää samassa suhteessa tavallisia vehnäjauhoja ja maustamatonta jogurttia.
Vinkki: Banaanileipää voi maustaa mustikoiden sijaan esimerkiksi desillä rouhittuja pähkinöitä, kuivattuja viikunoita tai rouhittua tummaa suklaata.
Vinkki: Mitä mustempia banaaneja käytät, sen makeampi leivonnaisesta tulee. Mustikka-banaanileivän maku mehevöityy vanhetessaan, eli leivonnaisen voi valmistaa hyvissä ajoin ennen tarjoilua.

Kommentoi

Kirjoittaja:

Saatat olla kiinnostunut myös seuraavista:

Jaa tämä artikkeli:

Share on facebook
Share on google
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on print
Share on email