Johanna Rintanen

Johanna Rintanen

Taianomainen Haagan Alppiruusupuisto

Helsingissä sijaitseva Haagan Alppiruusupuisto kukkii parhaillaan täydessä loistossaan. Lämpimät ilmat ovat aikaistaneet atsaleojen ja alppiruusujen kukintaa. Puiston tunnelma on vähintäänkin taianomainen ja väriloisto suorastaan häkellyttävä. Varhain kukkivien atsalejojen jälkeen alppiruusut jatkavat vielä kukintaa kesäkuun puoleen väliin saakka, joten nyt ovat viimeiset varteenotettavat hetket käsillä kukkaloiston ihailuun.

Haagan Alppiruusupuisto, keltainen, alppiruusu
Häkellyttävän keltaisena kukkivat alppiruusut peittävät Haagan puistossa metsän alusosaa.

Haagan Alppiruusupuisto on helppokulkuinen retkikohde

Noin kahdeksan hehtaarin kokoinen Haagan Alppiruusupuisto sijaitsee suunnilleen kahdeksan kilometrin päässä Helsingin rautatieasemasta. Keskustasta matka kestää julkisilla reilu vartin. Alueella on runsaasti paikoitustilaa myös omalla autolla saapuville. Yleisölle avoin Alppiruusupuisto toimii myös yliopiston kasvinjalostuksen koealueena. Puisto jakaantuu kahteen osaan, 1975 rakennettuun alppiruusupuistoon ja 1996 rakennettuun puistoatsaleapuistoon. Puistoalueella on leveitä murske- ja pitkospuukäytäviä, mikä mahdollistavat liikkumisen myös lastenrattaiden tai pyörätuolin kanssa. Polveilevien reittien varsisto kukkii toukokuun lopulta kesäkuun puoliväliin saakka lukuisin eri värein.

Haagan alppiruusupuisto
Alppiruusujen keskellä kulkee kauniita pitkospuupolkuja.
Haagan alppiruusupuisto
Leveä pitkospuukäytävä mahdollistaa esteettömän kulun myös pyörätuolilla liikkuville.

Taianomaista tunnelmaa

Suurimmat alppiruusut kurottautuvat aina viiden metrin korkeuteen. Koko puistoalueella on taianomainen ja eksoottinen tunnelma. Jättimäisinä kukkivat alppiruusut värjäävät koko maiseman milloin vaaleanpunaiseksi, milloin hohtavan keltaiseksi. Alppiruusukasvuston ylle on rakennettu näköalapaikkoja, joista voi ihailla lähes silmänkantamattomiin ulottuvaa kukkamerta. Siellä täällä on ihmisiä ottamassa selfieitä tai kumartumassa huumaavasti tuoksuvien atsaleojen ylle. Tunnelma on häkellyttävä.

Haagan alppiruusupuisto
Jättimäiset alppiruusut kukkivat pääasiassa heleän vaaleanpunaisina, pinkkeinä, violettiin taittuvina punaisina ja valkoisina.

Atsaleat ja huikea väriloisto

Perinteisten alppiruusujen värikirjo kulkee valkoisesta vaaleanpunaiseen, pinkkiin ja syvään sinertävän punaiseen. Tätä värikirjoa edustaa puiston vanhempi puoli, jossa alppiruusut sijaitsevat. Aluetta halkoo suuri voimalinja-alue. Tämän alueen toisella puolen on puistoatsaleojen ja keltaisten alppiruusujen puoli. Puistoatsaleat kukkivat huikaisevissa väreissä. Värien kylläisyys on melkoinen. Erilaisia oranssinsävyjä, keltaisia, fuksian punaisia ja corallin sävyisiä atsaleoja on vieri vieressä.

Haagan alppiruusupuisto
Huikaisevan oranssina hehkuvat atsalean kukat ovat kuin jättimäisiä appelsiineja.
Atsaleat, Haaga,
Viettelevää vaaleanpunaista.
Oranssi atsalea
Lämmintä oranssia.
Atsaleat, Haagan alppiruusupuisto
Monivärisiä

Keltainen atsalea
Kirkkaana hohtavan keltaisia.

Vieraile Alppiruusupuistossa

Haagan Alppiruusupuisto sijaitsee Laajasuontiellä. Parhaiten perille löytää Laajasuontie 35, Helsinki osoitetta seuraamalla. Lisää aiheesta voit lukea Vihreät sylit puisto -sivustolta, johon pääset tästä linkistä. Lisää tunnelmia pääset katsomaan Kukkalan -blogista, johon pääset tästä linkistä.

Myös Turun suunnalta Raisiosta löytyy vierailemisen arvoinen Alppiruusupuisto. Raision Alppiruusupuisto löytyy Raisiosta Kirkkoväärtinkujan päästä.

Kirjoittaja:

Saatat olla kiinnostunut myös seuraavista:

Jaa tämä artikkeli:

Share on facebook
Share on google
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on print
Share on email