Johanna Rintanen

Johanna Rintanen

Talveksi kuihtuva pökkövehka

Salakavala viherkasvivillitys on hiipinyt meille kysymättä lupaa. Eräänä aamuna vaan heräsin 61 viherkasvin seasta ja mikä pahinta näin pökkövehkan voivan huonosti. Tällöin elettiin lokakuun 15 päivää. Tästä alkoi tutkimusmatkani pökkövehkan, tuon kummallisen kasvin saloihin.

Pökkövehka
Pökkövehka on kasvanut komeana vanhan kukkapylvään päällä

Mukulasta kasvaa komea mukulapökkövehka

Pökkövehkat ovat ruohoja ja se tekeekin niistä erityisen kiehtovia. Erityiseksi pökkövehkan tekee se, että sillä on mullan alla perunaa muistuttava, kova mukula, josta keväisin kasvaa yksi ainut korsi. Korsi voi olla jopa muutamia senttejä halkaisijaltaan  ja kasvaa korkeutta metrin tai enemmänkin. Korren päähän tulee järisyttävän komea lehtiosio.

Kesällä pökkövehka viihtyy puolivarjossa ja nauttii ravinteikkaasta mullasta ja riittävästä kastelusta. Kasvi on erityisen helppohoitoinen ja riittävällä kastelulla kasvaa kuin itsestään. Kukinta on harvinaista ja ehkäpä jopa eitoivottavaa, sillä vehkan kukka löyhkää raadolle ja muulle kammotukselle. Onni onnettomuudessa on totisesti se, että pökkövehkat kukkivat harvoin meillä Suomessa.

pökkövehka
Kasvin kuihtuminen on nopeaa

Pökkövehkan lakastuminen

Pökkövehkan lakastuminen on melkoinen näytelmä. Lakastuminen nimittäin alkaa yhtäkkisellä lehden kellastumisella. Ensimmäisten värimuutosten ilmaannuttua lakastuminen kiihtyy niin, että yhden päivän aikana lehtiosa alkaa menettämään ryhtiään. Näin oman pökkövehkani muutokset ensimmäistä kertaa 15 lokakuuta aamulla. Jo saman päivän aikaan ryhti alkoi hiipumaan ja seuraavana aamuna kasvi roikotti jo reilusti itseään. Kolmantena päivänä lakastumisen alkamisesta oli kasvi jo selvästikin elottoman oloinen. Annoin sen vielä vetäytyä muutaman päivän, ennen kuin kaivoin mullan seassa olevat mukulat esiin.

Pökkövehka
Yhden yön aikana tapahtuva muutos on melkoinen
pökkövehka
Kolmessa päivässä kasvi on lakastunut jo näin rajusti

Mukuloiden talvetus

Pökkövehkan hyväkuntoiset mukulat voi talvettaa kuivan mullan tai turpeen seassa. Talvetusaika on melko lyhyt ja mukulat voikin istuttaa uudelleen jo helmikuun lopulla. Silloin mukulasta pilkistää yleensä jo uuden elämän alku.

Mitä jännittäviä viherkasveja sinulla on? Tai minkä erikoisuuden haluaisit hankkia?

Pökkövehkan mukulat
Pökkövehkalla on suuret, perunamaiset mukulat, jotka talvetetaan kuivassa mullassa tai turpeessa

7 kommenttia artikkeliin ”Talveksi kuihtuva pökkövehka”

  1. Ostin mukulan ja sieltä pukkasi nopeaan tahtiin… kukka. Juuri aikoi haista, tuoksuu vähän Korkeasaaren näätäaitaukselle. Toivottavasti ei tuosta pahene. Yritän kestää.

    Löysin tämän etsisessäni hoito-ohjeita, kiva tietää suomalainen nimi! Ostin tämän ”voodoo lilynä” mutta ilmeisesti tällä on monta nimeä ja joku muukin laji tuolla nimellä kulkee.

    Vastaa
  2. Onneksi tosiaan. Kukinto oli hienon näköinen, mutta lemu oli järkyttävä. Aivan kuin olisi sikalassa ollut. Löysin vinkin jonka mukaan sitten leikkasin kukinnon yläosan pois, se auttoi hiukan. seuraavana päivänä se oli jo hajuton ja pikkuhiljaa kuihtui pois. Istutin mukulan nyt isompaan ruukkuun, kun sieltä alkoi pukata uttaa versoa. Totisesti toivon että tällä kertaa tulee lehti! Hyvin hankala tuo kukkiva kasvi talvipakkasilla.

    Hyvä että on tiedossa ettei kasvi tee kuolemaa jos pikalakastuu… varmaan olisin heittänyt sen pois. Yleensä kun joku yhtäkkiä rupsahtaa se ei siitä toivu.

    Vastaa

Jätä kommentti

Kirjoittaja:

Saatat olla kiinnostunut myös seuraavista:

Jaa tämä artikkeli:

Share on facebook
Share on google
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on print
Share on email